huhtikuuta 20, 2015

Viikko taas alullaan

Iloitsin eilen liian varhain. Vatsatauti saavutti tänään poikalapsen, joka on kyllä siitä huolimatta ollut yllättävän reippaalla tuulella. Vaisummalla, mutta reippaalla, minkä vuoksi meillä on itse asiassa ollut yllättävän hyvä päivä. Vähemmän kiukuttelua ja enemmän paijailua. Poikalapsi alkoi valittaa vatsakipua vasta lounaalla, vaikka se oli ilmeisesti vaivannut jo aamusta alkaen. Kun ei maininnut asiasta, niin ehdittiin käymään kirjastossa, leikkimään puistossa ja tekemään hommia pitkään omalla pihalla. Täytettiin kompostia, leikattiin piha-aitaa ja korjattiin oksia pois talkoita varten pihalle tuodulle lavalle. Ilma oli niin mahtava, että jatkoin vielä työntekoa keinussakin tyttölapsen nukahdettua.

Viimeisen tunnin verran olen yrittänyt käydä läpi työpaikkahakemuksia, ja täyttää ensimmäistä hakemusta. Oli hassua etsiä vanhaa cv:tä ja tajuta, että minulla on ollut oikea työpaikka, ei pelkkä opiskelupaikka. Saa nähdä, seuraako näistä hakemuksista mitään. Koko homma ei jotenkin tunnu oikein todelliselta.

Ei kommentteja: