Tänään oli talkoopäivä. Yhdeksältä
ei oltu vielä lähelläkään uloslähtöä, mutta ennen yhtätoista selvittiin
kuitenkin. Lapset jaksoivat pysyä menossa mukana pari tuntia, sitten tyttölapsi
väsähti ja nukahti nätisti päiväunille, poikalapsi lähti katsomaan televisiota.
Minä puuhasin ulkona yhteensä noin neljä tuntia, sekä yhteistä hyvää että
omalla pihalla. Näinä vuosina, kun tässä on asuttu, ei oma piha ole varmaan
koskaan ollut näin siisti. Takkiakaan ei tarvinnut, kun siellä oli niin
lämmintä. Hanskat sen sijaan olisivat olleet hyvät, koska käsistä löytyy
naarmua, palkeenkieltä ja kynnen alta mahdollisesti vieläkin jotain puun palaa,
mutta en minä hanskoja oikein osaa käyttää. Niillä ei saa tuntumaa siihen, mitä
on tekemässä. Sormikkaat olivat kädessä ruusupuskaa leikatessa, mutta niistä
menivät pienet piikit läpi. Pari saattaa vieläkin olla oikeassa kädessä.
Töitäkin on tullut tehtyä muun
lomassa. Yksi artikkeli toimitettu ja se toinen saksankielinen työ aloitettu.
Onneksi en saanut niitä muita tarjottuja saksankielisiä käännöksiä. Oletan,
että johtui pyytämästäni korkeammasta hinnasta, vaikka syyksi sanottiinkin
aikataulun kiireellisyys. Oli miten oli, niin elämä on ollut paljon
leppoisampaa tämän pari viikkoa, kun ei ole tarvinnut kääntää niitä.
Kiirettömämpää. Heti meinasi pinna kiristyä, kun ryhdyin vääntämään
ensimmäistä, mutta onneksi se oli ohi menevää. Odotan aikaa, jolloin viikossa
voi pitää yhden täysin työstä vapaan päivän. Kyllä siinä kolmannessa käskyssä
ihan vissi järki on, mutta toukokuussa ei vielä sitä pysty noudattamaan.
Tyttölapsi lauleskelee sängyssä. Se ikävämpi puoli pitkistä päiväunista, mutta
toisaalta ei ole onneksi – ainakaan vielä, knock, knock, knock – vaatinut päästä
pois. Tänään pitäisi vielä saada muutama työhakemus lähtemään, mutta sitten
taidan siirtyä lukuosastolle. Viimeiset kaksi viikkoa on ehtinyt paitsi
harrastaa puutarhaelämää myös lukea lähes joka ilta, ja sen huomaa yleisessä
elämäntyytyväisyydessä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti