Kello on yhdeksän ja minä teen töitä. Tai pidän taukoa ja bloggaan, mutta periaatteessa siis teen töitä. Se johtuu siitä, että olen liian kiltti ja auktoriteettiuskoinen tyttö (= keski-ikää lähestyvä naisimmeinen). Työsuunnitelmassa, joka minunkin piti väkertää viime keväänä, oli määritelty tuntimäärä, joka kuuluu uuden luentokurssin valmisteluun. Tiesin, etten itse selviydy täysin uudesta kurssista siinä tuntimäärässä, mutta jonkinlaisena kompromissina lisäsin tuntisuunnitelman ilmoittamaan x tuntiin kuvitteelliset y tuntia ja varasin sen ajan opetuksen valmisteluun. Oman työtapani tuntien tiesin - TIESIN - että minulta kuluisi oikeasti lähemmäs 2(x+y) tuntia, mutta siitä huolimatta olin varannut kalenteriini vain sen x+y tuntia. Nyt sitten valmistellaan illallakin ja toivotaan kovasti, että tänä iltana hieman väsähtäneeltä ja lämpöiseltä tuntunut poikalapsi ei vaan sairastu kuumeeseen.
Tiedän, että suurin osa kollegoistani ei pitäisi iltatyöskentelyä minään. Yliopistolla ei valvota työtunteja sen paremmin hyvässä kuin pahassakaan ja hyviin moneen on iskoutunut vakavamman luokan työnarkomania. Kellon ympäri puurtamista ihannoidaan ja pidetään luontevana ja oikeana, että työtä tehdään iltakaudet ja loma-aikoina. Hitaammasta elämästä ja kotoilusta innostunut tuntee siellä olonsa hieman orvoksi. Tosin huomattavasti prefereeraan nykyistä orpouden tunnetta yhdistyneenä lapsilähtöiseen tapaani lähteä hyvissä ajoin töistä verrattuna aikaisempaan, pre-lapsensaanti elämään, jossa yritin pitää kulisseja yllä ja notkuin tunnollisesti yliopistolla usein tuntikausia yli vaaditun. Mikä siis oli aivan normaalia; niin teki suurin osa väestä. Suurin osa väestä tosin varmaankin teki melko tunnollisesti töitä, minä aika usein nimenomaan notkuin ja pidin kulisseja yllä. Toki työhuoneella notkumiseeni vaikutti myös se, että koti oli tyhjä ja yksinäinen eikä sinnekään mikään vetänyt.
Nyt en enää notku. Myönnän avoimesti, että minulle kotielämä on tärkeämpää kuin työ. Ei silti, kyllä työnteko parhaimmillaan tylsimmän arjen voittaa. Täytyy myöntää, että tämä opetuksen valmistelu iltamyöhälläkin oli paljon mukavampaa kuin etukäteen pelkäsin. On niin kivaa, kun tietää, mitä tekee ja syntyy valmista lyhyellä aikavälillä. Kuten ehkä on tullut mainittua, niin pidän opettamisesta ja melkein kaikesta siihen liittyvästä.
Huomenna pidetään kotityöpäivä, jos se nopeuttaisi luentosarjan valmistelua. Sormet ristissä, ettei vieressä sohvalla roiku kuumeinen poikalapsi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti