Eilen oli puhetta muutoksista. Tuttava sanoi kaipaavansa enemmän rauhaa ja hiljaisuutta ja olevansa kyllästynyt työssään tapahtuneisiin muutoksiin. Hän oli hakenut uutta työpaikkaa Kouvolasta. Vaikka häntä mietitytti, pystyisikö sieltä löytämään uusia ystäviä ja verkostoja, oli hän tehnyt sen kuitenkin. Juuret ja joitain sukulaisia oli sillä suunnalla joka tapauksessa. Niin täysin kuin minä. Jäi kaihertamaan, että jos hän pystyy siihen, niin enkö sitten minäkin.
En kuitenkaan saa intuitioltani varmaa merkkiä siitä, että tämä on se suunta, johon minun pitäisi olla menossa. Yhtenä päivänä tällä viikolla juhlistin tiettyä hyvää uutista istumalla vajaat pari tuntia kahvilassa ja kirjoittamalla. Se oli ihanaa. Se oli niin sitä, mitä tekisin päivät pitkät, jos voittaisin miljoonia lotossa eikä minun tarvitsisi kantaa huolta toimeentulosta. Kuuntelin välillä naapuripöydän vanhoja leidejä, jotka juttelivat kuntosaliharrastuksestaan ja Jari Sarasvuosta. Nautiskelin rooibos-teestäni ja tykkäsin anonyymeista äänistä ympärilläni. Se oli ihan kuin Frankfurtissa.
Vaikka haluan sen hiljaisuuden ja rauhan, stressittömyyden, niin haluan myös kahvilat ja teatterit, haluan anonyymiuden ja liberaalin ilmapiirin. Haluaisin pienemmän kaupunkin kuin Helsinki, mutta historialtaan vanhemman kuin Kouvola tai Imatra. Esteetikko minussa kaipaa puuidylliä ja vanhoja rakennuksia. Unelmoija kaipaa velatonta asuntoa, jotta voisin heittäytyä hulluksi ja jättäytyä pois työelämästä vaikka puoleksi vuodeksi ja vain kirjoittaa. Voi olla, että jos minulla olisi oikea kirjoittamisen palo, niin kirjoittaisin koko ajan joka tapauksessa. Sitä en siis todellakaan tee. Toisaalta työ vie minusta energian, enkä vain jaksa. Saksassa kirjoitin käytännössä joka päivä ja se oli mahtavaa.
Aivan toinen asia on, olisiko minusta niin hyväksi kirjoittajaksi, että sillä voisi elättää itsensä. Se olisi unelma, mutta ei täysin välttämätöntä. Sen sijaan välttämätöntä on se, että minulla on työ, joka jättää energiaa myös kirjoittamiseen. Kirjoittaminen tuottaa iloa ja ilo puolestaan on välttämätöntä elämässä. Työ saisi energian lisäksi jättää myös aikaa kirjoittamiseen, istuskelemiseen kahviloissa ja hitaaseen elämään.
Kahtellaan mitä tulee tapahtumaan, mutta muutoksen polulla joka tapauksessa ollaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti