Mielenmuutoksia

Huh, onpahan mennyt vähän aikaa edellisestä viestistä. Ja muuttunut taas mieli tammikuuhun verrattuna. Kolmen asian aikataulua jaksoin noudattaa kaksi viikkoa ja uudesta projektista vetäytymisen lisäksi olen sanonut ei toisellekin, joka piti saada tämän kevään aikana valmiiksi. Tai no, jos totta puhutaan, niin en ole sanonut ääneen asiasta vastuussa olevalle vielä ei kumpaankaan, mutta olen jo tehnyt henkisen erotyön. Ratkaisu ei siis todellakaan ole nykyiseen työhön panostaminen. Olen toivottavasti vihdoin oppinut yhden syntymäkartastani löytyvän läksyn: "Kun muutaman kerran löydät itsesi tilanteesta, jossa selvästi muistat jo
aikaisemmin aavistaneesi, mitä sinun pitäisi tehdä, mutta jätettyäsi kuuntelematta sisäistä ääntäsi
löydät itsesi melkoisesta pinteestä - alat jo päästä opiskelussasi aimo askeleita eteenpäin."

Luin taas karttaani ja muistuttelin mieleeni muitakin asioita. Yhtä niistä jopa toteutin käytännössä tänään. Kävin lounaalla tuttavan kanssa - ja minä sanoin oman mielipiteeni. Vaikka tiesin, että kyseinen henkilö on sellainen, joka loukkaantuu verisesti, kun ilmaisee omia näkemyksiään - minä sanoin silti mielipiteeni. On tietysti ikävää, että hän pahoitti mielensä, mutta voi jestas, kuinka voimaannuttavaa oli uskaltaa. En vain myötäillyt ja sanonut "joo, niin, tietysti, noinhan se menee, totta kai olet oikeassa", vaan minä sanoin oman henkilökohtaisen näkemykseni. Vaikka se oli kriittinen ja tiesin, että se voisi aiheuttaa räjähdyksen. Ja aiheutti. Silti minä uskalsin.

Vapaus tekee rohkeammaksi. Riippumattomuus. Viiden viikon kuluttua jään äitiyslomalle, ja siihen päättyy myös työni yliopistolla. En tunne enää samanlaista pakkoa myötäillä, varoa sanomisiani vaikenemiseen asti. Te ette enää määrää minun kohtalostani ja voi heittää kapuloita rattaisiin, jos ette pidä minusta. Minulla saa olla mielipiteitä ja ne eivät välttämättä ole samoja kuin teillä. Live with it.

Toisen loukkaantuminen on harmi, mutta tämä menee silti listalle "50 asiaa, joista olen ylpeä". Olen nyt vähän aikaa tehnyt Julia Cameronin "Tyhjän paperin nautinto" -kirjassa olevia harjoituksia ja minulla on kesken lista asioista, joista olen ylpeä. Olen saanut vasta 14 asiaa paperille, mutta sekin on huomattavasti enemmän, kuin mitä uskoin saavani. Tästä tulee viidestoista ja taisin juuri keksiä ainakin yhden lisää.

Kirjassa oli toinenkin harjoitus, jossa piti kirjoittaa puolessa tunnissa joku iltalehtimäinen sensaatio-juttu täysin ilman itsekritiikkiä. Se oli hauskaa. Se oli lyhyt teksti, reilu sivu, juoni, lainauksia, alku ja loppu. Jotain muuta kuin fantasia-kyhäelmäni, jossa ei olla päästy sadassa sivussa alkua pidemmälle. Sillä jutulla ei myöskään ollut mitään tekemistä minun kanssani. Harjoituksen tekeminenkin oli "voimaannuttavaa" - vahvisti uskoani siihen, että minähän voisin kirjoittaa säännöllisesti. 

Haa. Talvi oli pitkä ja masentava, mutta nyt alkaa taas elämä voittaa.