Ulkona sataa ja kerrankin tuntuu siltä, että se on ihan tervetullut havainto. Luonto kiittää hellejakson jälkeen. Poikalapsi ja muut tarhalaiset ehkä eivät. Eilen pidettiin vapaata, mutta tänään on taas tarhapäivä. Maksimissaan enää viikko ennen kesälomaa, joten harrastan tänään itsekkyyttä. Eilen oli ihan mukava yhteinen kotipäivä, paitsi että poikalapsi on ottanut tavakseen herätä päiväunilta kauhean kiukuttelun ja tekoitkun kanssa. En jaksanut suhtautua täysin aikuismaisesti eikä siitä jäänyt hyvä mieli kenellekään.
Tänään facebookissa tuttava kertoi statuksessaan, että ainakin kolme hänen ystävistään on julkaisemassa esikoiskirjansa ja kyseli, kuinka moni haaveilee samasta. Päivän astrokalenteri puolestaan tiedustelee, unohtuiko jotain ja kehottaa löytämään uudelleen oman juttuni. Huhtikuussa kirjoitin lähes päivittäin Julia Cameron -harjoituksia ja osittain sen vuoksi kuukausi oli mahtava. Nyt kirjoittaminen on taas jäänyt, mikä kaihertaa jossain takaraivossa.
Mielenkiintoinen havainto on, että en tunne sellaista kateutta tästä esikoiskirjojen julkaisemisuutisesta kuin olisin voinut kuvitella. Enemmänkin siitä, että joku on oikeasti saanut kirjan valmiiksi. Kokonaisen tarinan. Tunnen myös kaipausta niihin Frankfurtin iltoihin, kun sain kirjoitettua tarinaani joka ilta. Siihen hyvän olon tunteeseen, joka siitä seurasi. Ehkä minun on vain kirjoitettava fantasiapohjaista seikkailua omaksi ilokseni. Introverttinä kotikissana oma elämäni on niin tylsää, ettei siitä taida olla riittävästi virikkeitä mihinkään muuhun.
Jeps, nyt käyn hetken tallustelemassa kostealla pihamaalla ja tarkistamassa kukkien kunnon, laitan vauvan turvakaukalon kuntoon ja sitten omistan tämän päivän kirjoittamiselle. Julia Cameron -harjoitus ja sitten ehkä takaisin johonkin vanhoista tarinoista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti