Kesästä ja läsnäolosta

Minulla on oma pienen pieni kasvimaa. Pari kesäkurpitsaa ja tomaattia, vähän retiisiä ja salaattia ja sipulia ja jotain muuta aivan liian tiiviseen tungettuna. Minulla on kukka-amppeli ja toinenkin, murattia kasvamassa pitkin seinän vierustaa ja kaksi koristekivin reunustettua kukkapenkkiä. Tuomi tuoksuu, aronia ja syreeni kukkivat pian ja marjapensas lupaa tuottaa marjoja enemmän kuin hyvin. On kesä. Ihmeen ihana kesä, johon kuuluvat vihdoin myös kaupungissa mullasta mustat kynnenaluset ja tassuttelu paljain jaloin ruohikolla.

Tänään oli lämmintä ja vietimme hyvän osan päivää ulkona. Taloyhtiöllä oli talkoopäivä, mutta poikalapsen kanssa panoksemme jäi vähänlaiseksi. Kävimmepähän ainakin seurustelemassa naapuruston kanssa ja syömässä keksiä, pullaa ja makkaraa kerhohuoneella. Aamulla törmäsimme vastapäisen talon eläkeläispariskuntaan ja juttelimme pitkän tovin. 43 lastenlasta, takapihalla mahtava puutarha ja leikkimökki, jota meidät kiikutettiin katsomaan. Varauksessa laatikollinen jonkun sukulaistytön kasvattamia mansikoita, jotka ilmaantuvat heinäkuussa, jos säät ovat suosiolliset.

Poikalapsen nukkuessa päiväuniaan istuin alas lukemaan. Tuli tunne, että näin on oikein. Näin on hyvä. Kaupungissa on parempi kuin maalla. Täälläkin on piha ja maasta työntyvät vihreät versot ja lukunurkkaus omassa puutarhassa, mutta myös se teatteri ja työpaikka ja seurakunnan kerhot ja halutessa kulttuuritapahtumat ja jonain päivänä lapsen kasvettua ja ajan salliessa myös melominen. Ihan varmasti tulee vielä monta kertaa niitäkin hetkiä, kun ajattelen, että parempi olisi muualla, mutta silti. Nyt viimeisen kuukauden aikana jo useamman kerran olen tuntenut, että näin on hyvä.

Osittain se tietysti johtuu kesästä. Kesällä kaikki on aina paremmin. Varsinkin nyt, kun minulla on se piha ja lämpimien päivien tullen voin vain astua ovesta ulos nauttimaan siitä. Kerrostalossa ihanat kesäpäivätkin menivät usein sisällä harmitellen sitä, etten voinut olla maalla ja voivotellen kesän lipumista ohi sormien.

Osittain se johtuu tästä alueesta. Puut kukkivat ja kaikki on niin kaunista. Matkalla junalle vastaan tulee hevosia ja vanhoja taloja, jotka saavat tuntumaan ihan siltä, kuin olisi maalla.  Voi käydä kävelyllä näkemättä kerrostaloja eikä koko ajan tunnu siltä, kuin eläisi kauhean kiireen keskellä, haudattuna nukkumalähiöön, jossa ei ole oikeasti elossa.

Osaksi se johtuu siitä, että luin Eckhart Tollen Läsnäolon voiman ja sain joitain ahaa-elämyksiä. Olen yrittänyt keskittyä enemmän tähän hetkeen ja läsnäoloon, sen sijaan, että eläisin menneessä, tulevassa tai muuten vaan mielikuvitusmaailmoissa. Fantasiamaailmoissa eläminen on ollut yksi minun ongelmiani aina siitä lähtien, kun kahdeksanvuotiaana kävelyllä löysin kepin, ihan tavallisen puuoksan, taikakepin, joka soi minulle kolme toivetta päivässä. Oman pään sisässä eläminen on paljon helpompaa kuin maailman kohtaaminen, mutta huono puoli siinä on, että elämästä ei oikein jää mitään muistiin ja aina tuntuu, että jossain muualla olisi paremmin.

Nyt kun yrittää useammin elää juuri "nyt", vaientaa koko ajan höpöttävän mielensä ja kysellä itseltään aina silloin tällöin, mikä on ongelmana juuri nyt, elämä näyttää pääsääntöisesti paljon paremmalta. Toki opit aina tuppaavat unohtumaan, kun kirjan laskee käsistään ja niin tälläkin kertaa. Läsnäolossa oli kuitenkin oikeasti aika jännää mielenrauhaa, joten kovasti yritän aina muistutella itseäni pysymään tässä hetkessä.

Nonniin, olisikohan se siinä tältä päivältä. Josko nyt vähän aikaa Euroviisuja, vaikka huomenaamulla en siitä itseäni kiitäkään.