Positiivisuuden vaikeus

Bloggaukseni ei nyt tunnu olevan kovin aktiivista. Jotenkin ei vaan jaksa kaiken muun lisäksi, vaikka tietääkin, että hyvä olohan siitä yleensä seuraisi. Sen sijaan olen kohta varmaan pari viikkoa kirjannut joka ilta ylös kymmenen asiaa, josta olen tänään kiitollinen. Tai tyytyväinen. Päivän positiivisia asioita joka tapauksessa.

Ilahduttavaa on se, että kymmenen kohtaa on ollut melko helppo saada täyteen eikä lista edes näytä jokaisen päivän osalta samanlaiselta. Sen sijaan listaa lukiessa muistuu mieleen, että vaikka kaikkiin päiviin mahtuu hyvää, niin kyllä moneen myös sitä huonompaa. Kaikkien henkisen kasvun oppaiden keskellä mieleen tulee myös kaksi muuta tekstiä. Hesarin uutinen, jonka mukaan onnellisuuden ihannoiminen tekee ihmisistä onnettomia. Uutisessa käsitellyssä tutkimuksessa oli havaittu, "että mitä enemmän vapaaehtoiset kokivat yhteiskunnan odottavan onnellisuutta, sitä vaikeampi ihmisten oli hyväksyä omia negatiivisia tunteitaan." JK kritisoi myös uusimmassa Yliopisto-lehdessä positiivisuusretoriikkaa siitä, että se asettaa liikaa vastuuta yksilön harteille. Se perustuu vanhaan ajatukseen, että jokainen on oman onnensa seppä ja kunkin yksilön ongelmat ovat väärien asenteiden aiheuttamia.Mahdollisuuksien tasa-arvo ei kuitenkaan toteudu.

Asenteestahan se positiivisuus pitkälti on kiinni. Totta kuitenkin on, että jos asenteen muutosyrityksistä huolimatta huomaa aina vaan vellovansa samassa negatiivisuuden kierteessä, sitä on vaikea hyväksyä. "Enkö tähänkään pysty". Miksi en osaa elää tässä hetkessä. Miksi en voi tyytyä siihen, mitä minulla jo on, vaan haikailen aina enemmän. Miksi en kaikesta itsetutkiskelusta huolimatta tiedä, mitä haluan.

Toisin sanoen syksyssä on ollut vähän alakuloista virettä. Paljon hyviä päiviä ja hyviä hetkiä, mutta taustalla rauhattomuutta. Puutarha on vehreä ja kukat kukkivat. Se on paljon kauniimpi nyt kuin harmaassa huhtikuussa. Huhtikuussa jokainen pieni vihertävä korsi on silti merkki tulevasta kesästä, nyt kauneimpiakin kukkia katsellessa muistaa koko ajan, että pian se on ohi. Ei osaa elää tässä hetkessä, nauttien tämänhetkisestä ilosta, vaan sitä varjostaa tulevan odotus.

Minulla oli hyvä viikonloppu. Lauantaina piknik kauniissa puistossa ihanien ihmisten kanssa; omat ihanat syntymäpäiväjuhlat perheen kanssa sunnuntaina. Tänään 38 vuotta sitten olin reilut kolme tuntia vanha. Minulla on syntymäpäivä ja sen takia olen myös ottanut vapauden rustailla näitä rivejä työpäivän aikana. Jos se auttaisi häivyttämään tuota rauhattomuutta.

Asenteestahan se on kiinni. Yritetään siis listata niitä positiivisia asioita jo nyt.

1) Aurinko paistaa, vaikka luvattiin sadetta.
2) Poikalapsi kiipesi yöllä viereen juuri sellaisena hetkenä, kun kaipasi toisen läheisyyttä.
3) Facebook-seinällä oli jo aamulla odottamassa monta ihanaa onnen toivotusta.
4) Tilkka kanelia kahvissa tuoksuu hyvältä ja jouluiselta.
5) Opiskelijakirjasto on taas auennut.
6) Blogimaailma, joka muistuttaa arjen hienoudesta. Kun pieni on parasta, ei suuren tavoittelu tunnu enää niin tärkeältä.

No, loput keksitään iltaan mennessä. Hyvää positiivista päivää!