Värien räiskiminen paperille oli mahtavaa. Valitsemani värit sekoittuivat aluksi toisiinsa ja mielikuvieni sini-punaisen maalauksen sijaan paperille ilmestyi epämääräisiä harmaita värikasoja. Korjailin asiaa lisäämällä sinistä enemmänkin kuin olin tarkoittanut; päälle punaisia ja valkoisia viivoja. Siitä tuli hieno.
Siitä tuli hieno, mutta pinnallinen. Tunteistani ja mielentilastani ei oikein kertonut muu kuin se liike. Liian paksu sininen kerros peitti ne jäljet, jotka olin ensin paperille vetänyt. Olin halunnut kontrolloida värejä liikaa, peittää sekoittuneiden värien muodostaman "virheen" ja se näkyi työssä. Se näkyi myös siinä merkittävimmässä kommentissa, jonka sain: "unohda kontrolli, anna vain mennä".
Siinä sitä työsarkaa riittääkin. Kaikesta eteenpäin menosta huolimatta tunnistan itsessäni tuon piirteen: kontrollinhalun ja kuoren ylläpidon tärkeyden. Ehkä se selittää, miksi pinnallisuus toisissa ihmisissä vaivaa minua. Koska oma pinnallisuuteni reagoi siihen.
En tiedä, mitä valitsemistani väreistä on tulkittavissa. Ehkä enemmän kertoo se, mitä värejä en valinnut. Maalauksessani ei näkynyt mustaa, mutta ei myöskään vihreää tai keltaista. Erityisesti vihreän olin hyvin määrätietoisesti sulkenut valintojeni ulkopuolelle. Silti katsellessani muiden töitä minua puhuttelivat vahvasti juuri vihervoittoiset työt. Niissä kuvastui toivo ja harmonia. Paperilla väristä oli tullut jotain aivan muuta kuin pullossa. 
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti