Olen harjoitellut asenteen vaihdosta ja siitä on ollut apua. Kaarina neuvoo painottamaan "sivuun unohtuneita hyviä elementtejä, joita haluaa elämäänsä lisää". Minulle se on tarkoittanut muun muassa bloggauksen uudelleen aloittamista. Kirjoittaminen tuo minulle hyvän olon eikä sitä varten tarvitse jättää palkkatyötään ja ryhtyä kirjailijaksi. Bloggaus on yksi elementti sen tyyppistä kirjoittamista, jota haluan elämääni lisää. Paikalliskirjaston löytäminen ja iso romaanipino jälleen olohuoneen hyllyllä on myös haluamaani hyvää. Olen yrittänyt löytää kauneutta ympärilläni, ja Helsingin keskustassa - josta valitettavasti ei saa nättiä tekemälläkään - olen yrittänyt kiinnittää huomioni vähintään johonkin yksittäiseen kauniiseen elementtiin.
En tiedä, onko se riittävästi. Ehkä asiaa selviää hitaasti etenemällä ja tunnustelemalla. Toivottavasti hitaassa tunnustelussa ei ole kyse vain Kaarinan mainitsemista verukkeista ja itselle irvailusta. Tunnistan itsestäni ehdottomasti tuonkin puolen. Aika ei koskaan tunnu sopivalta ja muutos pelottaa. Mutta mistä kummasta sitä tietää, mitä itse haluaa?
Yhdestä asiasta joka tapauksessa ei onneksi ole epäselvyyttä. Eilisen illan huippukohdan piti olla kömpiminen pehmeään hotellisänkyyn ja kirjan avaaminen, mutta se oli loppujen lopuksi vähän pettymys. Muistutti kaikista niistä vuosikymmenistä, jolloin kirja on ollut sängyssä ainoa seuralainen. Kotia ja poikalasta tuli ikävä. Vaikka välillä kaipaa omaa aikaa nykyistä enemmän, niin lapsukainen on kyllä parasta mitä elämässäni on.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti