Aamu oli sateinen ja hiljainen. Poikalapsi leikki majaleikkiä sohvalla ja tiputteli vähintään tusinan kertaa lattialle pahvista auton kuvaa. "Kurkkaa, kurkkaa," oli käsky ja myönnettäköön, että loppua kohden en enää jaksanut olla kovin innostunut. Yritin samalla lukea Hesaria, mikä ehkä herätti jälkeläisessä lievää tyytymättömyyttä, kun huomio ei ollut kokonaan hänessä. Vai oliko tyytymättömyys minussa, kun kaipailin omia rauhallisia aamuja, jolloin lehteen saattoi syventyä pidemmän kaavan mukaan.
Hesarin juttu "Yksin kotona" yksinasumisesta särähti jotenkin korvaan. Pohjavire tuntui olevan se, että yksinasuminen on suotavaa. Ei paljon puuttunut, ettei sitä korotettu ideaaliseksi asumismuodoksi. Minä en ole kommuuniasuja. Välillä haluaisin olla - se yhteisöllisyys kuulostaa ajatuksena todella hienolta - mutta tiedän, että käytännössä se ei toimisi. Minua ahdisti jo se, kun asuin ensimmäiset kaksi opiskeluvuotta soluasunnossa. Dommalla istuin pitkiä päiviä senkin takia, ettei huvittanut palata kotiin. Yksinasumista tuli harrastettua 12 vuotta ja vaikka siinä on puolensa, niin perimmiltään se on tylsää ja yksinäistä: ei ketään, jonka kanssa vaihtaa ajatuksia. Tosin siinä poikkeankin lehden mukaan yksinasujien enemmistöstä, joiden sosiaalinen elämä on vilkasta ja ystäväpiirit laajat. Minä kuulun introverttien aatelistoon ja kontaktini olivat ensimmäiset vuodet käytännössä olemattomat ja sittemmin pääasiallisesti verkossa.
Verkkoelämää olen nyt muistellut tämän viikonlopun. Viitisen vuotta sitten hurahdin erääseen facebookin yhteisöllisistä peleistä. Vaikka itse pelaaminen loppui pian, niin sivuston foorumilla vietin useamman vuoden. Usein koko illan ihan vain päivittäen sivustoa ja toivoen, että joku kirjoittaisi jotain järkevää, johon voisi kommentoida. Usein turhaan, koska foorum ei varsinaisesti ollut omiaan vakavaan keskusteluun. Silti en saanut kiskottua itseäni sieltä irti. Peli ja foorum lakkautettiin noin puolitoista vuotta sitten, mutta nyt yksi pelin kehittäjistä perusti FB-muisteluryhmän peliä varten. Kaksi päivää klik, klik, klik ja toistuvaa tarkistusta: olisiko joku kirjoittanut jotain. En niin todellakaan halua takaisin tuota addiktiota.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti