Muistaakseni silloin päiväkirjaa aloittaessani pohdin blogin elvyttämistä. Halusin kuitenkin foorumin, jossa voisin olla niin hävyttömän henkilökohtainen kuin halusin ja kirjoittaa täysin sensuuritta. Ajatuksia elämästä yksin lapsen kanssa, tarpeen vaatiessa niitä äitiyden negatiivisempiakin tunteita. Kysymys on, pitäisikö minun nytkin istua kirjoittamassa omaa yksityistä päiväkirjaa. Olen näet lueskellut yhtä jos toistakin blogia ja henkilökohtaisista lähtökohdista huolimatta niissä useimmissa on myös yleisempi näkökulma. Ei pelkkää tänään kävin siellä, söin tuota ja ajattelin tätä -linjaa. Joissain niissä myös kilpaillaan lukijoista. Jäin miettimään, että pitäisinkö edes siitä, että sepustuksiani lukisi kymmeniä tai jopa satoja ihmisiä. Tokihan se olisi imartelevaa, mutta myös ahdistavaa...aiheuttaisi paineita.Se myös edellyttäisi erilaista tematiikkaa. Pitäisi ottaa kantaa. Nyt-liitteen herättävään pedofilia-artikkeliin; ihan tavallisia asioita-kampanjaan, jossa hyvästä päämäärästään huolimatta on jotain poliittisesti tarkoitushakuista; väkivallantekoihin, joilta haluaa sulkea silmänsä. Pitäisi suositella artikkeleita, kuten Gerald Hütherin haastattelua uusimmassa Voi Hyvin -lehdessä. Iloita hänen siteeraamastaan uusimmasta aivotutkimuksesta, jonka mukaan nykyään on alettu ymmärtää, että varhaiset kokemukset todella ankkuroituvat aivoihin ja ohjaavat myöhempiä asenteita ja vakaumuksia. Pitäisi olla mielipiteitä.
Valitettavasti oma napa on kuitenkin se kaikkein lähin. Tänään on tehty töitä kotona, minkä seurauksena en korkannut uraani Nälkäpäivä-kerääjänä. Tänään on iloittu siitä, että iltapalapöydässä naurettiin piiloon menevälle etana-leivälle. Tunnettu suurta tyytyväisyyttä, kun itsekin viikosta väsähtäneenä sain pidettyä mölyt mahassa enkä kilahtanut tunnin aikataulusta myöhässä nukkumaan menneelle poikalapselle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti