Juna vei aamulla Turkuun ja toi iltapäivällä pois. Seminaariesitelmä meni ihan ok, vaikka minua edeltävän erinomaisen alustuksen jälkeen oman esityksen puutteet huomasikin. Kun päivä on hyvä, niin kynästäni - tai näppäimistöstä - lähtee ihan hyvää tekstiä. Sen sijaan puhujaa minusta ei valitettavasti saa tekemälläkään. Jännittäminen on vähentynyt kokemuksen myötä, eikä minulle enää käy niin kuin ala-asteella luokan eteen joutuessa. Muistan aloittaneeni esitelmän (merirosvoista), ja seuraavaksi havahduin siihen, että olin jo lähes viimeisellä sivulla eikä minulla ollut mitään mielikuvaa alkuesitelmän lukemisesta. Sinänsä jännittävä kokemus.
Seminaarin pääalustus oli siinä määrin kiinnostava, että hetken taas sormet syyhysivät päästä käsiksi arkistolähteisiin. Katsotaan jaksaako innostus kantaa kuinka pitkään. Junassa ainakaan ei vähääkään kaduttanut, etten ollut ottanut mukaan jotain työhön liittyvää vaan erittäin mieluusti siirryin romaanitaiteen pariin. Ja vilkuilin välillä maisemia. Täytyypi todeta, että Helsingin ja Turun välille jää erittäin komiaa maaseutua. Laakeita peltoja ja kauniita vanhoja tiloja. Kun on Itä-Suomesta kotoisin, niin jotenkin ajatus muuttamisesta sinne suuntaan ei kuitenkaan tunnu realistiselta. Juuria ja siteitä kun pitäisi kuitenkin aina olla.
Poikalapsi keinui iloisena serkkunsa kanssa, kun kävin hakemassa. Oli viihtynyt hyvin, joten ei mennyt päivän saldo siitä miinukselle. Parin viikon kuluttua on sitten edessä ensimmäinen pidempi (=kolmen päivän ja kahden yön) työmatka ja nähtäväksi jää, miten siitä selvitään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti