Olipas mukava päivä. Aamulla
käytiin pitkästä aikaa Jumbossa, jossa oli jotkut ihmepäivät menossa ja
kamalasti porukkaa. Joskus aikaisemmin ajattelin, että jos muuttaisin
pienemmälle paikkakunnalle, niin minulle tulisi ikävä isoja, anonyymejä
ostoskeskuksia. Ei kyllä tulisi enää, ei. Vaikka tyttölapsi tipahti liukumäen
rappusista päälleen, niin muutoin oli oikein hauska lauantai vieraiden ja
ruokailun seurassa.
Ilta menee taas tiiviisti töiden
parissa niin kuin varmaan koko seuraava kuukausi. Pieni tauko täytyi kuitenkin
pitää, kun kierrosluvut ja äänimerkit alkavat vilistä korvissa.
Ennen blogiin siirtymistä luin tämän
päivän verkkohesarista jutun rahataloudesta irrottautumisesta.
Artikkelissa kerrottiin kahdesta miehestä, jotka pyrkivät tällaiseen
irtiottoon. Toinen liftasi maailmalla ja sekä dyykkasi että pyysi vierailta
ruokaa. Toinen muutti pieneen hökkeliin maalle ja pyrki mahdollisimman suureen
omavaraisuuteen. Ensimmäinen tapa ei houkuttele minua, mutta jälkimmäisessä on hohtoa.
Kymmenen neliömetrin hökkeli on minulle liian radikaalia enkä varmaan selviäisi
Kaarina Davisin tyyliin edes 30 neliömetrissä. Nuoruuden haaveet valtavista
kartanoista ovat kuitenkin vaihtuneet ”pieni on kaunista” -vaihtoehtoon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti