Lasten päivähoitohakemukset ensi
syksyä varten on laitettu eteenpäin. Syksyllä tämä elämänvaihe on siis taas ohi,
mutta ei liian aikaisin. Ensimmäinen ajatus on, että minulla tulee olemaan taas omaakin
aikaa. Poikalapselle tekee hyvää leikkiä kavereiden kanssa, vaikka hän
kotikissa onkin. Tyttölapsi oppii siihen mennessä jollain tasolla puhumaan –
tänään sanoi parikin kertaa ”ei”, kun yritin tarjota jotain, mitä hän ei halunnut
– ja nauttii varmasti seurallisena luonteena toisten kanssa olosta.
Minä saan toivottavasti työpaikan,
ja pääsen toista kertaa elämässäni nauttimaan työpaikasta, jossa on rajat
esimerkiksi työaikojen muodossa. Kun on työajat, on myös sellainen asia kuin
vapaa-aika. Vapaasta osaa nauttia ja sitä arvostaa aivan eri tavalla, kun se
rinnastuu johonkin, mikä ei ole täysin vapaata.
Hidas kotipäivä nojatuolissa, mutta
leppoisa sellainen. Ei ahdistanut eikä tuntunut, että pitäisi tehdä jotain muuta
tai enemmän. Viikon muutama oma hetki antoi yhä kärsivällisyyttä eikä
kiukuteltu poikalapsen kanssa niin paljon. Hyvä arki -kokemukset jatkuvat, mikä
on hieno asia. Suunta on oikea.
Illan suunta on kohti pohdintaa
uskon ja järjen suhteesta. Kaksi sivua pitää tänään ainakin saada aikaan,
mielellään kolme.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti