Päivä jatkui samankaltaisena kuin pari
edellistäkin: positiivisena, työntäyteisenä, ulkoilua sisältävänä ja sään
puolesta upeana. Ja tämäkin alkoi kello kuudelta aamulla. Olen aivan
hämmentynyt. Pitääkö tässä nyt muuttaa identiteettiään kokonaan? Enkö olekaan
aamuntorkku? Enkä myöskään ehkä laiskimus? Mieleeni nimittäin juolahti, että
aikaisempi laiskuruuteni saattaisi olla osittain turhautumista sekä
riittämättömyyden tunteesta johtuvaa haasteiden välttelyä.
Ja ettenkö ehkä olisikaan negatiivinen valittaja? Sain nimittäin tänään kauniit kehut positiivisesta elämänasenteesta, mitä on tapahtunut pari kertaa aikaisemminkin. Minähän en kyllä ole perusluonteeltani kauhean positiivinen, jätän useimmiten ehkä vain negatiivisemman marinan sisälleni – ja välillä tänne, ja perjantaikerhoon – mutta sisällä se on kytenyt sitäkin voimakkaalla liekillä. Sen sijaan haluaisin kyllä olla oikeastikin positiivinen ja heittää katkeruuden ja kateuden mäskialtaaseen. Juuri nyt tuntuu, että se olisi ihan oikeasti mahdollista. Elämän palaset alkavat vihdoin loksahdella kohdalleen. Minulla on elämä, joka on juuri nyt eikä jossain hamassa tulevaisuudessa. Se tuo sisäistä rauhaa, joka antaa tilaa positiivisuudelle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti