Tänään oli taas sijaisuuspäivä.
Jotain opetuksesta työnä täytyy kertoa se, että minussa oli taas työpäivän
jälkeen enemmän energiaa kuin ennen sitä. Alaluokkien sijaistaminen on
mahtavaa, kun opettajan auktoriteetin kyseenalaistamisen sijaan kaikki lapset
hyväksyvät sinut vielä välittömästi ”opettajana”. Ne vilkkaammatkin epelit välitunnilla.
Minä – välitunnilla – auktoriteetti. Että maar hymyilytti. Oikeasti koulussa
inhosin välitunteja, mutta opettajan roolissa ne ovat pirun voimaannuttavia.
On tämä kyllä niin erilaista kuin
yliopisto-opetus. Yliopistolla olisin ensinnäkin tarvinnut viikon siihen, että
olisin valmistellut viisi oppituntia. Nyt luin opettajan kirjoittamat ohjeet ja
selasin netistä pari asiaa eilen illalla kymmenessä minuutissa. Opettajan
oppaista löytyi lisää hyviä ohjeita tunnin kulkuun. Toisekseen vastassa ei
ollut vain puhumattomia, paikallaan istuvia päitä, vaan lasten persoonat tulevat
esiin välittömästi. Ja se päivä vain soljuu. Useaan otteeseen on taukoja,
jolloin voi oikeasti unohtaa työn eikä tarvitse ajatella, että minun pitäisi olla tekemässä jotain muuta. Saa
täysin luvan kanssa rentoutua ja istua kahvipöydän ääressä. Oppilaan
näkökulmasta oppitunti oli aikanaan välillä hyvin pitkä, mutta opettajan
perspektiivistä se 45 minuuttia hurahtaa hetkessä. Ja kahdelta on jo kotona.
Työpäivä tehty, ja sen jälkeen vielä oikeasti aikaa muuhunkin. Kuten käännöstöihin
ja pidemmän kaavan mukaiseen vierailuun tädin luona. Olipas mukava visiitti ja
muutoinkin hyvä päivä. Tällaista voisi olla hyvä arki.
Ehdottomasti haen syksyksi jotain
sijaisuutta. Kotona on nyt selvästi tullut oltua niin pitkään, että alan
kaivata takaisin työmaailmaan. Varsinkin tällaiseen työmaailmaan, jossa on
selkeästi määritelty työnkuva.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti